Vieraslajeista
Vieraslajit aiheuttavat myös taloudellisia, terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Näitä voivat olla esimerkiksi vieraslajien torjunnasta aiheutuvat kustannukset ja niiden vaikutukset vaikkapa rantojen virkistyskäyttöön. Vieraslajit voivat levittää myös erilaisia tauteja.
Tässä hankkeessa keskitymme haitallisiin vieraskasvilajeihin, etupäässä komealupiiniin ja jättipalsamiin. Niitä esiintyy runsaasti ja ne on helppo tunnistaa. Jo pelkästään vieraslajikimpun kerääminen maljakkoon on luontoteko!
Kuvassa komealupiini ja jättipalsami, jotka on helppo tunnistaa. Lupiini kukkii yleensä kesäkuussa, jättipalsami heinäkuussa.
Estä vieraslajien leviäminen
Haitallisia vieraslajeja sanotaan myös puutarhakarkulaisiksi. Tämä kuvaa niiden leviämistä puutarhoista ympäröivään luontoon. Usein kyseessä on puutarhajätteen vieminen omalta tontilta metsän reunaan tai ojanpientareelle, mikä on laissa kiellettyä. Kasvijäte tuleekin käsitellä omalla pihalla joko kompostoiden tai toimittamalla se säkitettynä jätekeskukselle, jossa vieraslajit käsitellään sekajätteenä. Siemenvaiheessa olevat kukinnot kannattaa kerätä muovipussiin ja hävittää sekajätteenä, sillä siemenet eivät välttämättä tuhoudu kompostorissa. Myöskään monien kasvien, kuten japanintatarin, juurakot eivät välttämättä tuhoudu kompostorissa.
Vieraslajien leviämisessä ennaltaehkäisy on tärkeää. Älä tuo siemeniä tai taimia ulkomailta tai tilaa niitä ulkomaisista verkkokaupoista, vaan suosi kotimaisia kasveja.
Vieraslajien torjunta
Vieraslajien torjunta vaatii aina maanomistajan luvan. Omalta pihalta vieraslajit kannattaa torjua heti ja huolehtia kasvijätteen hävittämisestä. Muistathan, että puutarhajätteen vieminen luontoon tai toisen tontille on laissa kielletty?
Vieraslajien hävittäminen vaatii sinnikkyyttä ja usean vuoden torjuntaa. Vieraslajeja voi torjua esimerkiksi nyhtämällä tai niittämällä. Jättipalsami on helppo nyhtää juurineen, lupiini kannattaa niittää. Jos lupiineja on vähän, ne voi myös kaivaa juurineen ylös.
Myös näivettäminen on tehokas tapa torjua vieraslajeja. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi kurtturuusun leikkaamista noin 20 cm korkuisiksi tyngiksi ja versojen poistamista aina uusien kasvaessa.
Peittämistä voi kokeilla esimerkiksi jättiputkeen tai japanintatariin. Esiintymä peitetään keväällä vahvalla pressulla, joka on selvästi kasvustoa suurempi. Pressun reunoille laitetaan kiviä, jotta se pysyy paikallaan. Peitteen annetaan olla paikoilla 3-4 vuotta.
Kuva: (vas.) Lupiini on usein helpointa torjua niittämällä. (oik.ylä) Jättipalsamilla on pieni juuri ja kasvi irtoaa nykäisemällä. (oik.ala) Niitettyyn jättipalsamiin kasvaa usein uudet versot ja kukka. Niittäminen tulisikin tehdä 2-3 kertaa kesän aikana, myös lupiinin osalta.
Espanjansiruetana-havaintoja Jyväskylässä
Kesän 2026 aikana myös Jyväskylän alueella on tehty havaintoja kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi määritellystä espajanjansiruetanasta. Jyväskylän kaupunki toivoo, että asukkaat ilmoittaisivat havainnoistaan kaupungin palautepalvelun lomakkeella.
Havainnoista ilmoittaminen auttaa kaupungin toimijoita kartoittamaan espanjansiruetanan leviämistä ja suunnittelemaan torjuntatoimia.
Toimi ja torju omatoimisesti
Yksinkertaisin tapa torjua espanjansiruetanaa on kerääminen.
Tehokas lopetustapa on kaataa kerättyjen etanoiden päälle runsaasti kiehuvaa vettä. Kun etanat ovat kuolleet, siivilöidään vesi pois
ja etanat voi hävittää sekajäätteen seassa, kuten muunkin vieraslajijätteen.
Torjumalla haitallisia vieraslajeja autamme lähiluontoamme pysymään monimuotoisena ja estämme haitallisten
vieraslajien leviämistä laajemmalle alueelle.
Vinkkejä espanjansiruetanan tunnistamiseen löydät etanoiden tunnistuskaaviosta.